Bali - Ubud, tulopäivä.

Ubudissa majapaikkamme oli erään perheen pihapiirissä. Pihalla oli suuri temppeli (perheen oma), perheen yksityisiä tiloja, muutama majoitushuone hotellivieraille, pieni ravintola sekä uima-allas. Meille kerrottiin, että Balilla noin 85% paikallisista on hinduja, ja kaikilla perheillä on oma temppeli pihalla, toisilla pienempi - toisilla suurempi. Tämän perheen temppelikuvat taisivat tarttua vaan kännykän kameraan, postailen niitä varmaan tuonnempana. Tässä nyt kuitenkin muita temppelikuvia. Majapaikkamme oli oikein balilainen, todella kivalla paikalla, pois keskustan hälinästä, mutta kuitenkin kävelymatkan päässä kaikesta.

In Ubud we basically stayed at someone's home. All their private areas were part of the villa called Ketut's Place, although inaccessible. They had a big temple, their living areas and then all the guest houses, a small restaurant and of course a pool. Most of these pics are from our walk to the city centre, except the ones with a pool. 

Bali - coffee.

Arabica-kahvi.

Luwak-kahvi raakana.

Paahto.

Kaakaopapu. Cocoa beans.

Sahrami.

Luwak-kahvi.

Kolmantena lomapäivänä oli aika siirtyä pohjoisempaan sisämaahan. Rinkat selässä ei hotellilta tarvinnut kauas kävellä, kun oli kyydin tarjoajia. Tässä oli yksi kompastuskivi matkalla - mitä matkoista oikeasti kannattaa maksaa. Lentokentältä oli saatavilla vain takseja (tai niin ainakin luultiin) ja matkasta tinkimällä maksettiin vajaa 20e hotellille. Taksissa ei ollut taksimittaria, vaan hinta on sovittava etukäteen. Olin lukenut etukäteen, että huomattavasti halvemmalla pitäisi päästä, mutta kuski vaan otti laukun ja kantoi sen autoon. Oltiin väsyneitä ja hämmentyneitä, ja näin jälkeenpäin ajateltuna maksettiin varmaan kolminkertainen hinta mitä matka olisi oikeasti ollut... Tämä tinkimisenkin taito ja hintatason ymmärtäminen kyllä kohenivat loman aikana kummasti.

Balilla kaikki toimivat kuskeina, oppaina, kauppiaina ja ties mitä muuta. Kuski löytyi, hinnasta päästiin yhteisymmärrykseen (joksikin vielä tässäkin vaiheessa maksettiin liikaa), ja niin matka alkoi halki maaseudun Ubudiin. Matkan varrella kuski kysäisi, josko haluaisimme pysähtyä kahviplantaasilla, kun siellä ilmaisia maistiasiakin saa. No mikäs siinä, kahvin ystäviä kun ollaan. Plantaasilla kasvoi erilaisia yrttejä, joilla teet ja kahveja maustettiin, kaakaopapuja sekä arabica- ja indonesialaisia kahvipapuja. Lisäksi kuskimme oli maininnut, että sieltä saa Luwak-kahvia. Se on sitä maailman kalleinta kahvia, joka syntyy kun tämä kissaeläin syö niitä kahvikasvin marjoja, kakkii ne papuina ulos fermentointiprosessin tuloksena ja sitten vasta tapahtuu tämä paahtamisprosessi. Aateltiin, että no täällä sitä ois varmaan varaa maistaa. Mutta kun nähtiin eläimet pienehköissä häkeissä, joissa ei ollut mitään virikkeitä, vain metallilaatikko petinä ja lattiana samaa metalliverkkoa, katseltiin toisiamme eikä sanoja tarvittu. Päätös oli yksimielinen, tätä kahvia ei osteta. Ja olisi pitänyt sanoa se ääneen.

Muita makoisia kahveja maisteteltiin, samoin teetä oli molenlaista. Indonesialainen kahvi on hyvin makeaa, sokeria on varmaan lusikkakaupalla. Kahvin paahtamis- ja jauhamisprosessi oli hyvin yksinkertainen, notskilla vaan ja sit isolla puulekalla jauheeksi.

On our way to Ubud, our driver asked if we would like to stop on a coffee plantation. As coffee lovers we said yes. They grow arabica and Indonesian coffee, spices, herbs and cocoa beans there. They also make the most expensive coffee in the world, Luwak-coffee. This cat related animal eats the coffee beans, then poops them and that makes the yummy smelling coffee. Don't know about the taste since we agreed not to buy or taste it after seeing the animals in captivity. They looked so unhappy in their small cages with no activities, just a steel box on the wall to lay on. 

Bali - Seminyak.

Olen painanut pää kolmantena jalkana töitä ja niinpä päätimme ottaa pienen breikin Balin loman muodossa. Kymmenen päivän reissu, lennot irtosi alle 150 eurolla edestakaisin per pää. Kohde valikoitui nimenomaan halvan hinnan vuoksi, mielenkiintoisempiakin kohteita olisi tarjolla. Mutta ei voi sanoa, että kaduttaisi, on nyt sitten tämäkin Aasian ihme koettu. Pari ensimmäistä päivää ihmeteltiin Seminyakissa ja totuteltiin kadunvarsikaupustelijoihin, jotka olivat jokainen vuorollansa tarjoamassa samanlaisia huiveja, paitoja, shortseja ja puisia peniksiä. Kyllä, luit aivan oikein. Ai niin ja tarroja, jossa luki Steven is gay. Tai mikä tahansa miehen nimi siinä edessä.

Skoottereita pärräsi sen miljoona, suurin osa  (turistitkin) ilman kypärää. Kokonaisia perheitä skooterin päällä, vauvasta vaariin. Joskus vanhemmilla oli kypärät, mutta vain kahdella lapsella näimme pään suojattuna. Liikennesääntöjä ei ole, autot ja skobat ajoi milloin keskellä kaistaa, milloin yksisuuntaista väärään suuntaan. Ja silti vain yksi pieni kolari nähtiin, yksi ainoa kolhaistu auto, kun täällä Ausseissa joka toisessa tuntuu olevan isompikin kolhu.

Rannalla todistettin hautajaisia, ja toivoisi Suomeenkin hieman mallia otettavan tästä elämän juhlimisesta.

After all the hard work and long hours, we decided to have a well deserved break and booked flights to Bali. Mainly because it was so cheap. A first couple of days we stayed in Seminyak, getting used to the traffic, scooters with whole families on them, people trying to sell t-shirts, shorts, sarongs ad wooden penis's. And stickers saying someone is gay. 

We also witnessed a funeral on the beach, it was very colorful and nice ceremony, very different what we are used to Finland where everyone wears black and it is just so so sad.