sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Lucky Bay.






















Lucky Bay, Australian valkoisin hiekkaranta. Olimme onnekkaita ja onnistuimme saamaan leiriytymispaikan Lucky Baysta muutama metri rannasta. Leiri on pienenpieni, suosittu näin loma-aikaan, eikä sinne oteta varauksia. Niinpä ajelimme Cape Le Granden kansallispuistoon ja Lucky Bayn rannalle kahdeksan aikaan aamulla ja ahdoimme pienen telttamme tositelttailijoiden joukkoon. Aussit on nimittäin tehneet leireilystä taidetta. Teltat on suuria, monesti niissä on 2+4 huonetta. On suihkukoppia, aurinkopaneelia, ja ilman kaasugrilliä ei mennä minnekään. Mietinkin tässä ettei yhtään kuvaa tullut niistä virityksistä otettua. No, annettakoon anteeksi, kannoimme sentään kolmea kameraa ja kahta puhelinta mukana - siitä huolimatta en ikinä ole näin vähän ottanut kuvia. Mutta sehän tarkoittaa sitä että loma oli onnistunut! Ei naamakirjaa, ei Candy Crushia, vain luonnon rauhaa ja rentoutumista.
Vietimme Lucky Bayssa vain yhden yön, vaikka mielelläni olisin viihtynyt pidempäänkin. Ehdimme kuitenkin tutustua ympäristöön hyvin, kävimme kapuamassa pienelle kukkulalle, ja vaelsimme kävelyreittejä meren rannalla. Rannallakin ehdittiin makoilemaan. Hiekka on niin hienoa, että se natisi kuin lumi jalkojen alla. Ihan tuli talvea ikävä ;) Parasta paikassa on ehdottomasti se, että se on kaukana turistirysistä.

Lucky Bay, the whitest beach in Australia. And we managed to squeeze in on a tiny camping ground right next to the beach in the middle of the busiest holiday season. This place is in quite remote location, which makes it even more appealing. There is nice walking tracks nearby and it's great for water activities. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti