Lazy Sunday.

Viiden minuutin ajomatkan päässä kotoa.

A five minute drive from our home.

Monkey Forest Sanctuary.

Täällä päästiin vauva-apinoita ihastelemaan. Varottiin koskemasta apinoihin, tai ylipäätään menemästä liian lähelle. Meillä ei myöskään ollut ruokaa tarjolla, tosin aurinkorasvapullo meinasi miun repun sivutaskusta lähteä. Jotkut apinoista ottivat aika raivokkaasti yhteen, mutta täällä ei mitenkään pelottanut olla apinoiden lähellä. Ja ne vauvat oli niin syötävän sulosia! Pysyteltiin hiljaa pienen matkan päässä ja niinhän siinä kävi, että pari vauvaa ja teiniä kävi meihin tekemässä lähempää tuttavuutta. Tämä oli siis luonnonpuisto aivan Ubudin keskustan tuntumassa, jonne sisään pääsi parilla dollarilla. Apinoita oli ihan hirvittävän paljon.

I fell in love with the baby monkeys. We kept a bit of a distance and just waited still, and even without food a couple of juveniles and babies came to say hi. Someone had lost their sunnies and I almost lost our sun lotion. :D Just a couple of AUD to get in, such a nice place to visit. 

Mt. Batur.

Tällä reissulla ostimme yhden ainoan retken. Se oli kiipeäminen aktiiviselle tulivuorelle 1717m korkeuteen ennen kukonlaulua. Tavoitteena oli päästä huipulle ennen auringonnousua. Kello kaksi aamulla tuli kyyti majapaikkaan.  Villan omistaja oli huolissaan koiriensa karkaamisesta portista, joka ei mennyt kunnolla kiinni ja niinhän siinä kävi, että yksi pääsi karkuun. Voi pentele, että siitäkin sai sitten olla koko päivän huolissaan, kun kuulemma öisin kaduilla kulkee koirien metsästäjiä, jotka sitten myy niitä helvatan kebabeja päivällä kadulla, ja osa niistä on siis koiran lihaa.

Kuskilla oli veri bät inglis. Autossa ei ollut turvavöitä eikä niskatukia, ja kuskin ajotapa ei ollut sieltä turvallisimmasta päästä. Jossain kohtaa vielä Ubudissa ollessa näin kahden koiran ylittävä tietä (juosten jolkotellen), kuski ei jarrua painellut ja ehdin sanoa ääneen, että nyt joku jää alle ja sitten kumahti. Virve huudahti ääneen ja raukka käänsi päätään vain nähdäkseen koiran pyörivän tietä pitkin ja jääden tassut ojossa taivasta kohden maahan makaamaan. Kuski vaan hoki että kaikki okei ja naurahti. Oltiin niin järkyttyneitä, ettei sanaakaan saatu suusta tulemaan. Päästiin aamupalapaikalle, jossa oli vaivanen pieni puolikypsä lettu kahdella banaanin palasella. Sitten ajettiin tulivuoren juurelle ja lähdettiin kiipeämään pimeässä. Huipulle pääsy kesti pari tuntia, ja olimme siellä juuri oikeaan aikaan. Taivaanranta alkoi jo valostua ja auringon noustessa esiin kaikkien yllätykseksi tulivat myös villiapinat. Ruoan toivossa tietenkin, oppailla oli nimittäin meille taas aamupalaa tarjolla. Tunnin verran taidettiin huipulla maisemia ihastella, ja sitten toinen mokoma meni alas päin kavutessa. Oli kyllä joka hikipisaran arvoista. Mutta voi sitä koiraparkaa... Onneksi majapaikkamme koira oli sentään löytänyt tiensä turvallisesti kotiin.

After first night we woke up early and had a car picking us up at 2am for trekking to Mt. Batur. Our driver had bad english, old car with no seatbelts, and he ran over a dog without even trying to slow down even though there would have been time to do so safely. And he just laughed. Oh it was just terrible. We were also worried about our accommodation owner's dog who had managed to run away in the morning. We had been told, that there is dog hunters in the move during the night. They sell the meat kebabs on the street, and part of it is dog meat.

In the dark we hiked up to 1717 meters, to the top of this active vulcano. It was a beautiful sunrise and along the sun, up came the wild monkeys too. Worth every bit of sweat! Just that poor doggie.. At least the owner's dog got home safe and sound.

Bali - coffee.

Arabica-kahvi.

Luwak-kahvi raakana.

Paahto.

Kaakaopapu. Cocoa beans.

Sahrami.

Luwak-kahvi.

Kolmantena lomapäivänä oli aika siirtyä pohjoisempaan sisämaahan. Rinkat selässä ei hotellilta tarvinnut kauas kävellä, kun oli kyydin tarjoajia. Tässä oli yksi kompastuskivi matkalla - mitä matkoista oikeasti kannattaa maksaa. Lentokentältä oli saatavilla vain takseja (tai niin ainakin luultiin) ja matkasta tinkimällä maksettiin vajaa 20e hotellille. Taksissa ei ollut taksimittaria, vaan hinta on sovittava etukäteen. Olin lukenut etukäteen, että huomattavasti halvemmalla pitäisi päästä, mutta kuski vaan otti laukun ja kantoi sen autoon. Oltiin väsyneitä ja hämmentyneitä, ja näin jälkeenpäin ajateltuna maksettiin varmaan kolminkertainen hinta mitä matka olisi oikeasti ollut... Tämä tinkimisenkin taito ja hintatason ymmärtäminen kyllä kohenivat loman aikana kummasti.

Balilla kaikki toimivat kuskeina, oppaina, kauppiaina ja ties mitä muuta. Kuski löytyi, hinnasta päästiin yhteisymmärrykseen (joksikin vielä tässäkin vaiheessa maksettiin liikaa), ja niin matka alkoi halki maaseudun Ubudiin. Matkan varrella kuski kysäisi, josko haluaisimme pysähtyä kahviplantaasilla, kun siellä ilmaisia maistiasiakin saa. No mikäs siinä, kahvin ystäviä kun ollaan. Plantaasilla kasvoi erilaisia yrttejä, joilla teet ja kahveja maustettiin, kaakaopapuja sekä arabica- ja indonesialaisia kahvipapuja. Lisäksi kuskimme oli maininnut, että sieltä saa Luwak-kahvia. Se on sitä maailman kalleinta kahvia, joka syntyy kun tämä kissaeläin syö niitä kahvikasvin marjoja, kakkii ne papuina ulos fermentointiprosessin tuloksena ja sitten vasta tapahtuu tämä paahtamisprosessi. Aateltiin, että no täällä sitä ois varmaan varaa maistaa. Mutta kun nähtiin eläimet pienehköissä häkeissä, joissa ei ollut mitään virikkeitä, vain metallilaatikko petinä ja lattiana samaa metalliverkkoa, katseltiin toisiamme eikä sanoja tarvittu. Päätös oli yksimielinen, tätä kahvia ei osteta. Ja olisi pitänyt sanoa se ääneen.

Muita makoisia kahveja maisteteltiin, samoin teetä oli molenlaista. Indonesialainen kahvi on hyvin makeaa, sokeria on varmaan lusikkakaupalla. Kahvin paahtamis- ja jauhamisprosessi oli hyvin yksinkertainen, notskilla vaan ja sit isolla puulekalla jauheeksi.

On our way to Ubud, our driver asked if we would like to stop on a coffee plantation. As coffee lovers we said yes. They grow arabica and Indonesian coffee, spices, herbs and cocoa beans there. They also make the most expensive coffee in the world, Luwak-coffee. This cat related animal eats the coffee beans, then poops them and that makes the yummy smelling coffee. Don't know about the taste since we agreed not to buy or taste it after seeing the animals in captivity. They looked so unhappy in their small cages with no activities, just a steel box on the wall to lay on.